Lisää
Takatalvi yllätti meidät täysin! Siirretään siivoustalkoot ti 7.5.2024. klo 17.30 alkaen.
LisääOikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Yhdistys järjestää teatterimatkan Rauman teatteriin jossa nähdään neljällä Oscarilla palkittuun elokuvaan pohjautuva draamakomedia: Sademies.
Varattuna on 40 lippua. Varaukset on tehtävä 1.2.2024 mennessä.
Tervetuloa mukaan!
Liitteessä lisätietoa teatteri matkasta.
LisääLevo- Pihlava- ja Yyterin latukarttaan on tehty muutoksia ja korjauksia Teppo Lanne/Rastikarhut toimesta. Porin kaupunki ostaa latuverkoston hoidon yhdistykseltämme, ja ladut ajetaan vapaaehtoistyönä yhdistyksen kolmen miehen voimin.
Latupohjia on tehty, mutta kunnollisia latuja varten lunta tarvitaan vielä lisää. Ps.Levon kentälle on ajettu 400 m latureitti.Jatkossa näet Porin sekä Yyterin alueen ajantasaisen päivitetyn latutilanteen osoitteesta:
pori.sometec.fi
LisääYhdistys järjesti kyläjuhlat Yyterin leirintäalueella lauantaina 2.9.2023. Sateinen sää todennäköisesti verotti osallistujen määrää. Lämpöisen takkatulen ääressä vietimme lämminhenkisen iltapäivän laulaen Mikan ja Tainan johdolla vanhoja lauluja. Tarjolla on pullakahvit tuoreen pullan kera, ja väliajalla paistettiin nuotiomakkaraa. Ohjelmana oli tikkakisa, tietovisa, ja lapsille onnenpyörä.
Suuret kiitokset Yyterin virkistyshotelli, Pihlavan apteekki sekä kaikille yksityishenkilöille lahjoituksista arvontaan.
Suuret kiitokset myös kaikille tapahtumaan osallistuneille. Te teitte iltapäivästä juhlan kansamme!
Lisää
Joukko Yyterin alueen asukkaita perusti 4.3.2012 Yyterin alueen asukkaat nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen 10-vuotista taivalta juhlittiin 24.9.2022 Yyterin leirintäalueen Rantavehnän takkahuoneessa yhdistyksen jäsenten perheiden kanssa. Mukana oli noin 40 henkilöä.
Kakkukahvien lisäksi ohjelmassa oli mölkky- ja tikanheittoa, arpajaiset ja lapsille ongintaa. Kisailun jälkeen oli makkaranpaistoa ja perunasalaattia.
Lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle, ja suuret kiitokset kaikille arpajaispalkintoja ja muuta materiaalia lahjoittaneille!
Tästä on hyvä jatkaa kehittämistä eteenpäin!
Yhdessä yyteriläisten hyväksi!
LisääYhdistyksen historiakävely 30.8. 2022 onnistui yli odotusten, kiinnostuneita kyläläisiä oli mukana noin 35 henkilöä. Sade yllätti seurueen, kun kiipesimme kuntoportaita Keisarinpankille, mutta ei se paljon haitannut kuunnelessa FM Olli Mattilan mielenkiintoista kertomusta dyynien synnystä.
Leirintäalueen takkahuoneessa juotiin hyvät kahvit pullan kera, ja jatkettiin entisten aikojen muistelemista Oili Pyysalon ja Kalervo Mattilan kanssa.
Suuret kiitokset Oilille, Ollille, Kalervolle sekä kaikille mukana olleille!
LisääKiitos kaikille kesäpäivässä Yyterissä mukana olleille ja tapahtumassa esiintyneille!
Aurinkolinnaan paistoi lämpimästi ja lapset loihtivat upeaa taidetta hiekalle.
Lauluillan arviointikyselyssä onni suosi Merja Haapala-Stenroosia, joka voitti Yyteri aiheisen valokuvataulun.
Aurinkoista ja mukavaa kesää kaikille!
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry järjestää yhdessä Mäntyluodon Kirin kanssa Laskiaisriehan
Levon urheilumajalla 27.2.2022 klo 15-17.
Tervetuloa kaikki mukaan!
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry ja Mäntyluodon Kiri järjestää ulkoilutapahtuman Levon urheilumajalla 8.3.2020 klo 14-16.
Tervetuloa!
Oheisessa liitteessä lisätietoa. LisääYhdistys järjestää teatterimatkan lauantaina 8.2.2020 Rauman Teatteriin, jossa nähdään musiikkikomedia "Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä."
Varattuna on 40 kpl lippuja, joten ole nopea ja varaa omasi soittamalla Kaija Räsäselle (puh. 0400 840737). Varaukset tehtävä 4.1.2020 mennessä.
Lippujen hinnat:
Yyterin alueen asukkaat ry:n jäsenille: 41,50 €
Ei-jäsenet: 64,50 €
Jos et ole vielä jäsen, voit liittyä täältä: http://yyterinalueenasukkaat.fi/index.php?p=jaeseneksi
Yyterin alueen asukkaat ry järjestää Pop up-ravintolapäivän Seppäsen pihapiirissä klo. 12-15 Kiiskintie 21, 28840 Pori.
Tarjolla kirkasliemilohikeittoa lisukkeineen, vohveleita, kahvia ja pullaa sopuhintaan.
Tervetuloa!
Oheisessa liitteessä lisätietoa.
LisääKeskiviikkona 5.6 järjestämme yhteislauluillan Levon urheilumajalla klo 18 alkaen.
Tarjolla kahvia, mehua ja munkkeja. Ottakaa ystävät ja tuttavat mukaan!
Tervetuloa!
LisääPerinteiset siivoustalkoot 17.4.2019 klo 17.30 alkaen
Kerätään yhdessä talven aikana kertyneet roskat pois.
Tule mukaan ja tuo myös naapurisi!
LisääHyvät jäsenet
Tulkaa kaikki mukaan ulkoilmatapahtumaan sunnuntaina 24.2. kello 14-16 Levon urheilumajalle!
Oheisessa liitteessä on lisätietoa.
Hyvää tätä vuotta kaikille.
Toivottavasti uusi vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Olemme saaneet nauttia lumisista postikortti-maisemista ja kylätiet ovat olleet jossakin vaiheessa todella vaarallisen liukkaita.
Onneksi lunta on satanut Yyteriin niin paljon, että ladutkin on saatu kuntoon vihdoin ja viimein, vaikka matkassa on ollut ongelmia. Latukone meni rikki heti alkutaipaleella. Mutta, nyt kaikki koneella ajettavat ladut ovat hiihtokunnossa reitillä Levo - Pihlava - ja Yyterin alueella.
Reittikartta löytyy Porin kaupungin sivuilta ensi viikolla (ladut/pori.fi)
Nyt kaikki siis Yyteriin hiihtämään ja nauttimaan ihanasta talvisesta säästä!
Lisää
YYTERIN ALUEEN ASUKKAAT RY JÄRJESTÄÄ
HÄTÄENSIAPUKURSSIN
To 18.10 klo 17-20.30 Yyterin punaisella tuvalla
Kurssisisältö on SPR hätäensiapu 4 tuntia mukainen
Kouluttajana toimii Niina Etelätalo-Niemi
Kurssin osallistujamäärä on rajattu min15-max20 henkilöä
ja se on avoin kaikille 18vuotta täyttäneille
Hinta 15€ (+10€, jos haluaa todistuksen)
Pikaiset ilmoittautumiset
Tekstiviestillä 0503252710 tai s-postilla
Ilmoittautuneet saavat tiedon kurssille mahtumisesta ja kurssimaksun suorittamisesta
LisääTeatterimatka Tampereelle, TÄMÄ ON RYÖSTÖ-komedia 24.11.2018
Yhdistys järjestää pikkujoulu teatterimatkan Tampereen Työväenteatteriin 24.11.2018 . ”TÄMÄ ON RYÖSTÖ”nopea ja upea komedia suoraan Lontoosta.
Varattuna on 48 kpl lippuja, joten ole nopea ja varaa omasi soittamalla Kaija Räsäselle (puh. 0400 840737). Varaukset tehtävä 14.10.2018 mennessä.
Lippujen hinnat:
Yyterin alueen asukkaat ry:n jäsenille: 45 €
Ei-jäsenet: 65 €
Jos et ole vielä jäsen, voit liittyä täältä: http://yyterinalueenasukkaat.fi/index.php?p=jaeseneksi
Pop up ravintolapäivä 11.8.2018
Yyterin alueen asukkaat ry järjestää pop up ravintolapäivän klo 12-15 Seppästen pihapiirissä, Kiiskintie 21 28840 Pori
Tarjolla on maistuvaa kirkasliemilohikeittoa lisukkeineen sopuhintaan.
Myös vohveleita paistetaan ja tarjoillaan hillon ja kermavaahdon kera. Kahvin kanssa on tarjolla itse leivottuja leivonnaisia.
Paikalla on kirpputori, jonka myynnistä voi ostaa myös kotitekoisia tuotteita.
Olette kaikki tervetulleita läheltä ja kaukaa viettämään rentouttavaa pop up ravintolapäivää lauantaina 11.8.2018 klo. 12-15. Ota myös ystäväsi mukaan.
Tervetuloa!
LisääLevon Kesäkarkeloissa olleen yleisökilpailun palkinto meni
Arto Sillanpäälle. Onnea voittajalle!
LisääMENNEEN AJAN JÄLJILLÄ
TERVETULOA MUKAAN N.4 KM MITTAISELLE KÄVELYRETKELLE,
JOKA SUUNTAUTUU FATIJÄRVEN YMPÄRISTÖÖN.
KOKOONNUTAAN HOTELLIN PARKKIPAIKALLA TI 29.5. KLO 17.30
JA TAKAISIN PALATAAN SAMAAN PAIKKAAN N. KLO 19 .
RETKEÄ KOSKEVAT TIEDUSTELUT ANITA 050-3252710
Lisää
Yyterin punaisen tuvan edessä.
Sunnuntaina 15.4. klo 12-15.00
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry pitää sääntömääräisen kevätkokouksen sunnuntaina 25.3. klo 18 alkaen Kaanaan kerhotilassa osoitteessa Santojentie 1. Ohessa on asialista.
Tervetuloa!
LisääHyvä Yyterin alueen asukas,
Porin kaupunki, Visit Pori Oy sekä yrittäjiä alueelta järjestävät keskustelutilaisuuden koskien Yyterin kehittämistä
keskiviikkona 28.3. klo 18-20 Yyterin kylpylähotellilla.
Lisää
Yhdistyksemme osallistui lauantaina 2.12. Meri-Porin seurakunnan ja yhteisöjen joulumyyjäisiin. Arpajaispalkintojen onnekkaat voittajat ovat:
Lisää
Sunnuntaina 26.11. 2017 pidettiin syyskokous ja vietettiin aikaa pikkujoulujen merkeissä. Lapsilla oli hauskaa etsiä seikkailuradan pisteitä ulkona pimeässä taskulamppujen kanssa.Kiitos kaikille osallistujille.
LisääSyksyn aikana kyselimme ehdotuksia tulevaa toimintaa varten. Saimmekin hyviä ehdotuksia muun muassa jättipalsamin poistamisesta ja historiakävelystä alueella. Nämä merkittiinkin ensi vuoden toimintasuunnitelmaan!
Lisää
Syyskokous ja pikkujoulutapahtuma järjestetään sunnuntaina 26.11.2017 Punaisella tuvalla. Tule viettämään jouluinen tuokio tuttujen naapureiden ja muiden Yyterin alueen asukkaiden kanssa. Tarjolla on kahvia, glögiä, mehua, pipareita ja pullaa (vapaaehtoinen kahvimaksu). Lapsille on tarjolla seikkailurata pikku palkintoineen (säänpitävä ulkoiluasu ja taskulamppu ovat tarpeen).
Tervetuloa!
Lisää
Sää oli mitä parhain ja moni kiersikin ottamassa valokuvia tauluista. Lapset saivat ratsastaa ponilla ja hevosella, oli ongintaa, jäätelöä ja kasvomaalausta. Aikuiset pähkäilivät esineiden tunnistamisessa.
Lisää
Tämän päivän ilmoitustaulusuunnistuksen kartta on tässä ladattavissa omalle laitteellesi tai tulostettavissa. Karttoja on jaossa myös klo 14.00 - 14.30 Kaanaan vanhalla koululla ja Punaisen tuvan tapahtumapaikalla. Karttaan on merkitty Yyterin alueen asukkaat ry:n hankkimien uusien ilmoitustaulujen sijainnit.
LisääYyterin kehittäminen on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa, ja se on ollut myös Yyterin alueen asukkaat ry:n asialistalla jo viiden vuoden ajan. Asukasyhdistys halusi kohentaa Yyterin yleisilmettä ja aktivoida tapahtumailmoittelua hankkimalla alueelle seitsemän uutta ilmoitustaulua.
Lisää
Yyterin alueella on kevään aikana uusittu ilmoitustauluja osana Karhuseutu ry:n Kylä kuuluu ja näkyy - hanketta. Kierrä taulut tapahtuma-aikana haluamassasi järjestyksessä, ota kuva kiertämistäsi tauluista ja voit osallistua mahtavien palkintojen arvontaan! Jokaisesta kuvaamastasi ilmoitustaulusta saat yhden arpalipukkeen. Kiertämällä kaikki seitsemän taulua saat siis seitsemän arpalipuketta!
Palkintoina mm:
- Seikkailupuisto Huikeen vapaalippuja
- Yyterin kylpylähotellin vapaaliput
- Jäätelölipukkeita kylpylähotellin rantaravintolaan
Lisää
Viimeisetkin uudet ja hienot ilmoitustaulut on nyt pystytetty talkoovoimin. Katso tästä kuvia, jotka otti Satu Hämäläinen.
LisääRoskatonta vappua -siivoustalkoot pidettiin keskiviikkona 26.4.2017. Sää suosi ahkeraa talkooporukkaa. Talkoiden päätteeksi grillattiin makkaraa ja juotiin kahvia Punaisella tuvalla. Läsnä oli n. 40 henkilöä.
Suurkiitos talkoiden puuhanaiselle Anitalle ja muille järjestelyihin osallistuneille sekä kaikille talkoolaisille! Erityismaininta myös muutamalle juniorijalkapalloilijalle, jotka harjoitusten sijasta keräsivät roskia. Saaliiksi saatiin taas kaikenlaista akusta autonrenkaaseen.
Lisää
Kerätään yhdessä talven aikana kertyneet roskat pois teiden varsilta, puistoista ja lähimetsiköistä.
Tule mukaan ja tuo myös naapurisi
LisääEnsimmäiset uudet ilmoitustaulut on nyt pystytetty Levon urheilukentälle ja Eerontien päähän. Samalla juhlittiin yhdistyksen 5-vuotispäivää aurinkoisessa säässä 4.3. järjestetyssä tapahtumassa Levolla.
Lisää
Jäsenille on postitettu kotiin uusin tiedotuslehti. Voit lukea sen myös tästä.
Lisää
Ohjelmassa: Yyterin alueen asukkaat ry:n sääntömääräinen kevätkokous klo 13.00. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokouksen jälkeen ensimmäisen uuden ilmoitustaulun pystytys talkoilla Levon urheilukentän edustalle!
Tarjolla makkaraa ja lettuja, TERVETULOA!
LisääYhdistyksemme osallistui lauantaina 3.12. Meri-Porin seurakunnan ja yhteisöjen joulumyyjäisiin. Arpajaispalkintojen onnekkaat voittajat ovat:
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry panostaa Yyterin alueen kehittämiseen uudistamalla alueen ilmoitustaulut. Yyterin alueelle tulee seitsemän uutta ilmoitustaulua kesäkuuhun 2017 mennessä.
Lisää
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous maanantaina 14.11.2016 klo 18 alkaen.
Katso kutsu >>
Yhdistys osallistuu Meri-Porin seurakuntasalissa järjestettäviin joulumyyjäisiin lauantaina 3.12. Myynnissä arpoja ja jouluisia tuotteita. Lisätietoja myöhemmin.
LisääYyterin alueen asukkaat ry pitää sääntömääräisen syyskokouksen maanantaina 14.11. klo 18 alkaen seurakunnan tiloissa osoitteessa Santojentie 15, Pori. Ohessa on liitteenä asialista.
Lisää
Retken aluksi asiantuntijamme Pirkko Lilja esitteli viikolla muualta löydettyjä lajeja. Maastosta etsittiin myös dyynimukulakuukunen.Pitkän kuivan jakson takia sienikausi on täällä vasta alkamassa joten saalis jäi valitettavasti laihaksi.
Tule etsimään sieniä asiantuntija Pirkko Liljan pastuksella lauantaina 20.8. klo 13 alkaen. Retken kesto noin 2 tuntia. Lähtö Herrainpäivien uimakuoppien parkkipaikalta. Omat eväät mukaan.
LisääTietokirjailija Hannes Tiiran ja luomuvalokuvaaja Manu Toivosen kirja ” Yyteristä Reposaareen” on ilmestynyt. Kirjassa on 56 tarinaa ja 135 värikuvaa mm. Yyteristä, Uniluodosta, Kallosta ja Reposaaresta neljänä eri vuodenaikana.
Lisää
Ekokem toivottaa lähiseudun asukkaat tervetulleeksi tutustumaan Porin toimintoihinsa sekä kuulemaan ajankohtaisista hankkeista, erityisesti suunnitellusta tuhkanpesulaitoksesta, tiistaina 14.6.2016 klo 18–20.
LisääYhdistys järjestää teatterimatkan Veneskoskelle 12.7. ”Tankki täyteen” -näytökseen (näytös alkaa klo 19.00). Bussikuljetus Kaanaasta Veneskoskelle ja takaisin sisältyy lipun hintaan.
Lisää
Mäntyluodon ja lähialueiden tulevaisuudesta järjestetään keskustelutilaisuus Aallonmurtajassa torstaina 26.5. klo 18. Tilaisuuteen on kutsuttu alueen yhdistyksiä (mm. Mäntyluodon asukasyhdistys, Yyterin alueen asukkaat, Mäntyluoto-Kaanaa pienkiinteistöyhdistys, Mäntyluodon Kiri).
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry:n järjestämään talkootapahtumaan 3.5. osallistui 37 henkilöä ja saaliiksi saatiin noin 17 jätesäkillistä roskia. Oli sekajätettä, panttipulloja ja tölkkejä ja mm. pahoin piloille mennyt "lepolasse" eli telttasänky ja rytätty katiska. Talkoiden lopuksi paistettiin Punaisen tuvan nuotiolla makkaroita ja nautittiin pullakahvit.
LisääKerätään yhdessä talven aikana kertyneet roskat pois teiden ja katujen varsilta, puistoista ja lähimetsiköistä. Tule mukaan ja tuo myös naapurisi!
Ota mukaan työhanskat ja tyhjiä maitotölkkejä lasinsirpaleita ym. varten.
MAINOS:
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry on mukana toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Vastaaontto -teoksen toteuttavien taiteilijoiden Iida Nikitinin ja Anna Turusen kanssa. Teos toteutetaan Yyterin lisäksi myös Päärnäisissä ja Liinaharjassa.
Katso tapahtuman sivu Facebookissa >>
Lisää
Sunnuntaina 6.3. pidämme sääntömääräisen kevätkokouksen klo 17 alkaen Punaisella tuvalla Yyterissä.
Lisää
Sunnuntaina 31.1. ulkoiltiin raikkaassa säässä Yyterin latu- ja retkipäivänä. Lumen puutteen vuoksi useilta jäi sukset kotiin, mutta se ei estänyt mukavaa ulkoilua kävellen, juosten tai muuten liikkuen.
Lisää
VisitFinland -sivusto on nimennyt Yyterin yhdeksi Suomen Top 10 -nähtävyyskohteesta. Yyterin alueen asukkaat ry:n puheenjohtajaa haastateltiin asiasta kertovaan juttuun:
Lisää
LÄHTÖPAIKAT: Pihlavan uimahallin parkkipaikka klo 11-12 TAI Levon urheilumaja klo 11-13.
Lisää
Tule tapaamaan Yyterin alueen asukkaita ja luomaan joulun tunnelmaa Yyterin Punaisen tuvan nuotiopaikalle sunnuntaina 13.12. klo 18.00-19.00.
Lisää
Tässä tietoja Yyterin alueen asukkaat ry:n loppuvuoden tapahtumista.
LisääYhdistyksen hallituksen kokous pidettiin elokuun lopussa ja kalenteriin tuli jälleen monia mielenkiintoisia tapahtumia:
Lisää
Tervetuloa viettämään koko perheen kesäiltaa Herrainpäivillä sijaitsevaan kesänviettopaikka Leppärään (Kesätie 69) tiistaina 9.6.2015 klo 17 alkaen.
Lisää
Kerätään yhdessä talven aikana kertyneet roskat pois teiden ja katujen varsilta, puistoista ja lähimetsiköistä. Tule mukaan ja tuo myös naapurisi!
Lisää
Yyterin alueen asukkaat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 9.4.2015 klo 18 Seurakunnan kerhotilassa (Juhanintie 1, 28840 Pori).
LisääKyläsuunnitelma ja -esite on alueen asukkaiden tahdonilmaus siitä, miten aluetta voidaan entisestään parantaa ja edistää asukkaiden hyvinvointia sekä alueen elinvoimaisuutta.
LisääYyterin alueen asukkaat ry osallistuu ensimmäistä kertaa sunnuntaina 7.12.2014 Järjestöjen joulumyyjäisiin Pihlavan Seurakuntalolla klo 11:00-13:00.
Kyläilta pidettiin tiistaina 18.11. Yyterin kylpylähotellissa.
LisääKeskiviikkona 19.11. klo 19 Mäntyluodon koululla järjestetään avoin keskustelutilaisuus, jossa Mäntyluodon satama tiedottaa lähiaikojen suunnitelmistaan ja ympäristövaikutuksista.
LisääTule kuulemaan viime vuoden lopulla tehdyn kyläkyselyn tulokset ja suunnittelemaan kyläsuunnitelman toimenpiteitä.
Kyläillan aluksi pidetään Yyterin alueen asukkaat ry:n sääntömääräinen syyskokous, jossa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Hallitus
Lisää
Mäntyluodon Kirrinsannassa sijaitseva Ekokem suunnittelee teollisuusjätekeskuksen toiminnan laajentamista. Alueelle suunnitellaan mm. tuhkapesurin rakentamista, mikä tarkoittaa merkittävää lisäystä vaarallisten aineiden käsittelyyn ja rekkaliikenteen kasvua useilla kymmenillä vuorokaudessa.
Lisää
Yyterin alueen asukkaat, koululaiset ja yritykset ovat tutustuneet Yyterin alueen luonnon monimuotoisuuteen viimeisten kuuden kuukauden aikana.
LisääYyterin alueen lähiluonto tutuksi -hanke järjestää havainnointikävelyn Levon alueen luonnon monimuotoisuuteen tutustumiseksi. Havainnointikävelyn aikana tutustutaan Levon luontotorniin ja ympäröivän alueen luontoon. Lisäksi pohditaan yhdessä, kuinka alueen virkistyskäyttöä voitaisiin kehittää.
LisääAsiakkaiden toivomuksesta Räsäset ja Nurmiset kokkaavat tänäkin vuonna Kiiskintie 9 ulkokeittiössä maistuvan sunnuntai-lounaan. Tarjolla on kylmä kalalautanen, maukasta Italiasta tomaattikeittoa, lihapataa ulkofileestä ja jälkiruuaksi kerroskiisseliä. Lisukkeena on tarjolla salaattia, itse tehtyä saaristolaisleipää ja sämpylöitä.
Kahvipöydässä on tarjolla munkkeja sekä muita leivonnaisia.
LisääYyterin alueen lähiluonto tutuksi -hanke järjesti yhteistyössä Yyterin alueen asukkaat ry:n kanssa havainnointikävelyn Yyterin dyyneillä tiistaina 24.6. Paikalle saapui noin 40 Yyterin luonnosta kiinnostunutta. Ympäristöviraston asiantuntijat kertoivat Yyterin historiasta, ainutlaatuisuudesta, dyynien muodostumisesta, kasveista ja meren rehevöitymisestä johtuvasta leväongelmasta.
LisääYyterin alueen lähiluonto tutuksi -hanke järjestää havainnointikävelyn Yyterin alueen luonnon monimuotoisuuteen tutustumiseksi. Havainnointikävelyn aikana tutustutaan Yyterin santojen dyynimuodostumiin: dyynien syntyyn ja kehittymiseen, dyyniluontoa uhkaaviin tekijöihin sekä dyynien kulumiseen ja kunnostuksiin.
Tapahtuma järjestetään tiistaina 24.6. klo 17.30.
LisääPorin kaupungin ympäristövirasto toteuttaa Yyterin alueen lähiluonto tutuksi -hanketta 1.5.–30.9.2014 välisenä ajanjaksona. Hanke on saanut rahoitusta Karhuseutu ry:stä ja myös Yyterin alueen asukkaat ry on mukana hankkeessa.
LisääYyterin alueen asukkaat ry järjestää jälleen viimevuotiseen tapaan siivoustalkoot keskiviikkona 7.5. Tällöin kerätään yhdessä talven aikana kertyneet roskat pois Kaanaan ja Yyterin teiden ja katujen varsilta, puistoista ja lähimetsiköistä.
Tervetuloa Yyterin alueen asukkaat ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen sunnuntaina 27.4.2014 klo 16. Kokouspaikkana on Garage Gukkenhaimin toimistotila osoitteessa Juhanintie 2 A 3.
Lisää
Järjestämme yhdistyksen jäsenille PUUROJUHLAN perjantaina 13.12. klo 18 seurakunnan kerhotilassa. Tarjolla joulupuuroa, rusinasoppaa ja glögiä. Mukavaa yhdessäoloa ja vaikka keskustelua yhdistyksen toiminnasta. Kaikki jäsenet perheineen ovat lämpimästi tervetulleita!
LisääYyterin alue herättää tunteita. Monelle porilaiselle se on suosittu ulkoilukohde ja kesäpäivien viettopaikka. Alueen asukkaat nauttivat ainutlaatuisesta ympäristöstä ja monipuolisista ulkoilumahdollisuuksista. Puitteet asumiselle erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta ovat mitä parhaimmat. Palveluista sen sijaan on pulaa, ja niitä ollaan edelleen karsimassa muun muassa kouluverkkouudistuksen myötä.
LisääPorin päivänä, sunnuntaina 29.9. klo 14-16 Kaanaan vanhalla koululla järjestetään kirjojen, lehtien ja pelien vaihtotapahtuma ”tuo tullessas, vie mennessäs” –periaatteella. Tuo sinulle tarpeettomat kirjat, lehdet ja pelit vaihtopöytään, ja voit löytää jotain vaihdossa itsellesi.
LisääNoin kolmen kuukauden välein tapahtuva Ravintolapäivä on kaupunkikulttuuria parhaimmillaan. Tapahtumapäivän ajaksi kuka tahansa voi avata oman ravintolan. Ravintolapäivän ajatuksena on ravintolakokemusten jakaminen, hauskanpito sekä yhteisestä elinympäristöstä nauttiminen.
LisääKerätään yhdessä talven aikana kertyneet roskat pois teiden ja katujen varsilta, puistoista ja lähimetsiköistä.
LisääYyterin kylpylähotelli, Sipintie 1, Pori
LisääYyterin Alueen Asukkaat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 14.4. klo 16 Seurakunnan kerhotilassa (Santojentie 15 A 28840 Pori).
LisääYyterin Alueen Asukkaat ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 28.11.2012 klo 18.00 seurakunnan kerhotilassa (Juhanintie 1, 28840 Pori).
LisääYyterin Alueen Asukkaat ry järjestää Peräkonttikirppiksen Kaanaan koululla sunnuntaina 26.8. klo 11-13.
LisääYyterin alueen asukkaat ry:n nettisivusto on avattu ja valmistuu syksyn 2012 aikana.
LisääJoukko Yyterin alueen asukkaita perusti 4.3.2012 Yyterin alueen asukkaat -nimisen yhdistyksen, jonka tavoitteena on toiminta-alueen yhdistysten, yhteisöjen ja asukkaiden yhteistyöelimenä parantaa alueella vakituisesti tai vapaa-aikanaan asuvien ihmisten hyvinvointia sekä asuinalueen palveluita, viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Lisää