25.05.2014

Yyterin alueen asukkaat ry mukana Yyterin alueen lähiluonto tutuksi -hankkeessa


Porin kaupungin ympäristövirasto toteuttaa Yyterin alueen lähiluonto tutuksi -hanketta 1.5.–30.9.2014 välisenä ajanjaksona. Hanke on saanut rahoitusta Karhuseutu ry:stä ja myös Yyterin alueen asukkaat ry on mukana hankkeessa.

Hankkeen aikana välitetään tietoa Yyterin alueen luonnon monimuotoisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä alueen asukkaille, matkailualan yrityksille ja kouluille. Yyterin alueen luonnon monimuotoisuuteen on mahdollista tutustua osallistumalla hankkeen aikana järjestettäville havainnointikävelyille. Yyterin alueen luonnon monimuotoisuudesta välitetään tietoa lisäksi laadittavien internetsivujen ja sähköisen opastusmateriaalin välityksellä. Yhteistyössä koulujen kanssa kootaan myöhemmin syksyllä Yyterin alueen lähiluonnosta kertova näyttely.

Hankkeen projektipäällikkönä toimii Anu Palmgren. Häneen voi ottaa yhteyttä, mikäli sinulla on toiveita tai ideoita hankkeen suhteen, esimerkiksi mitä haluaisit käsiteltävän Yyterin alueen lähiluonnon monimuotoisuutta käsittelevillä internetsivuilla. Projektipäällikön tavoittaa parhaiten arkipäivisin klo 8.30–14, puh. 044 701 3338, s-posti anu.palmgren@pori.fi.


Ajankohtaista:

Vieraslajiteemaan liittyen järjestetään 1.7. klo 17–20 Herrainpäivillä jättipalsamitalkoot, tästä lisätietoja myöhemmin.



Yyterin Alueen Asukkaat ry - Yhdessä Yyterin hyväksi

Sivuston toteutus 2012